Hei, olen alkoholistin aikuinen lapsi.

Varhaislapsuuteni oli aika tavanomainen. En muista siltä ajalta paljoa, mutta valokuvissa näytän hymyilevän. Vanhempani erosivat, kun olin viisivuotias. Sen jälkeen isäni alkoi vähitellen juoda enemmän ja useammin. Asuin lähinnä äidin luona, mutta kävin isän luona yhden tai pari päivää viikossa. En muista määrää tarkkaan, ehkä mieli ei halua muistaa tuota aikaa tarkasti? Isä kävi baareissa ja joi myös kotona. Hänellä oli välillä myös naisystäviä, jotka joivat myös. Ala-asteikäisenä pelkäsin mennä isän luo, koska tiesin hänen juovan taas. Ei ollut väliä oliko viikko tai viikonloppu. Isä lähti monesti baariin ja minä, ainoana lapsena, jäin yksin kotiin. Itkin ja rukoilin isän jäävän kotiin. Joskus hän jäi, yleensä ei. Kenellekään ei tainnut tulla mieleen hommata ala-asteikäiselle lapsenvahtia tai seuraa. En puhunut kenellekään isän juomisesta. Se oli synkkä salaisuus, jota kannoin mukanani. Äitini kannusti aina minua viettämään aikaa isän kanssa ja minähän menin kilttinä tyttönä isälle kylään...

Kun täytin 10 vuotta, isä sanoi, ettei voi antaa minulle enää iltasuukkoa poskelle, koska lastensuojelu kuulemma katsoisi sitä pahalla. Häpeäviittani tiukentui ja koin olevani vastuussa tuosta pahasta ja häpeästä. Kyseessä oli kuitenkin vain viaton suukko poskelle. Mutta jos se on väärin, mikä kaikki muu myös!

Tilanne laukesi lopulta siihen, kun yhtenä yönä karkasin kotoa ja kerroin äidille, etten halua enää mennä isälle. Kerroin isän juomisesta ja baariin lähtemisistä. Mutta en kertonut muusta. En häpeältäni pystynyt.

Kun olin yläasteiässä, isä löysi raittiin naisystävän ja tämän jälkeen hänen juomisensa rauhoittui. Minun ei enää tarvinnut olla pikkuaikuinen ja huolehtia isästä. Sisältä olin kuitenkin jo rikki... En ole vielä tänäkään päivänä kertonut isälle, mitä olen hänen takiaan kokenut. En uskalla puhua siitä hänelle, koska kuvittelen että minun pitää suojella häntä ja pelkään hänen myös hylkäävän minut. Aivan kuten hän hylkäsi minut niinä öinä, kun lähti baariin ja jätti minut kotiin itkemään.

Lapsuudenkokemukset ovat vaikuttaneet elämääni vahingollisesti. Minun on vaikea olla oma itseni ihmisten seurassa ja puhua tarpeistani. Minun on vaikeaa pitää rajojani, koska en tiedä mikä on oikein ja mikä väärin. En luota aina omaan arvostelukykyyni vaan kysyn muiden mielipiteitä asiaan.

Tunteeni ovat olleet syväjäässä surun ja häpeän vaipan alla. Tämän takia olen kyennyt vain pinnallisiin toverisuhteisiin. Rakkaus merkitsee minulle kipua, tuskaa ja menetystä. Otin puolisokseni miehen, joka osasi ottaa viinaa, vähintäänkin tarpeeksi. Ajattelin mielessäni, että jos sitten itsekin osaisin rentoutua. Huomasin kuitenkin, että pelkäsin hänen ryyppyreissujaan ja erityisesti hetkiä, kun hän palasi humalassa kotiin. Otin sovittelijan ja mielistelijän roolin ja koetin aina rauhoitella häntä. Minun pelkoni kuitenkin ruokki hänen vihaansa ja hän alkoi käydä väkivaltaiseksi. Hän hajotti talossa paikkoja ja huusi minulle, että kuinka paljon pelkään häntä. Lapsuuteni kautta pelkään riitoja valtavasti ja itkin ja rukoilin häntä rauhoittumaan. Itse en koskaan riidellyt vastaan, vaan kannoin tukahdutettua vihaa mukanani. En osannut puhua tunteistani ja tarpeistani. Lopulta erosimme. Molemmat syyttivät toisiaan ja uskoivat vian olevan toisessa. Kunpa olisimme menneet terapiaan tai opetelleet puhumaan asioista!

Pärjäilin elämässä vaihtelevasti menemään kunnes isojen vastoinkäymisten myötä jouduin toteamaan, etten enää pärjää näillä ominaisuuksilla ja eväillä mitä minulla on. En pysty hoitamaan itseäni ja lapsiani, jos en hanki apua. Löysin AAL ryhmän ja opettelen elämänsäännöt ja perusteet uudelleen. Saan siitä toivoa ja uskoa. Haluan luovuttaa vajavaisuuteni ja luonteenvikani pois ja oppia luottamaan elämään ja ihmisiin jälleen. On vaikea elää, kun ei uskalla puhua, luottaa tai tuntea. Askeleet aloitettuani häpeä ja suru ovat palanneet, mutta yritän ottaa ne hyväksyen vastaan. Opettelen uskomaan, etten itse ole paha, huono tai vika. Minussa vain on vajavaisuuksia ja ominaisuuksia, joista voi päästä eroon tai opetella elämään osan kanssa.

Omien kokemusten kautta, en koskaan halunnut tehdä vain yhtä lasta. Minulla onkin, monien vaiheiden kautta, kaksi rakasta lasta. Heillä on tukea ja seuraa toisistaan. Erityisen iloinen olen siitä, että isompikin lapsi saa olla "lapsi", kun hän ei ole enää ainoa.

Olen miettinyt omaa alkoholinkäyttöänikin. En itse välitä niin juomisesta. Olen kuitenkin ajautunut monessa parisuhteessani juomaan, koska en kestänyt sitä elämää sellaisenaan. Turrutin itseäni ja tuskaani alkoholin avulla. Miesystäväni monesti olettivat minun juovan samalla kuin hekin. Ja minähän tottelin, niinhän olen aina tehnyt. Tämä asia on onneksi nyt tasapainossa. Huomaan aika nopeasti, jos ajatukset menevät vanhalle radalle. Mieluummin olen juomatta ollenkaan.

Minulla on vaikea suhde isääni. Kaipaan isääni ja sitä vanhempaa, jonka olisin halunnut. Olisin halunnut olla hänen prinsessansa ja saada hänen ihailuaan ja arvostustaan. Tuntuu että olen jäänyt lapsena ja tyttärenä aivan sivuun hänen elämässään. Aina on ollut jotain tärkeämpää kuin minä. Olen sanonut, että muistan sen alkoholistin joka hän oli kun oli pieni. Hän haluaa kuitenkin vähätellä asiaa emmekä puhua aiheesta. Opettelen nyt ymmärtämään, että hän oli biologinen vanhempani, mutta en tule koskaan saamaan häneltä sitä vanhemmuutta mitä tarvitsen. Minun pitää opetella olemaan oma vanhempani ja luottaa Jumalan ja AAL ryhmän tukeen. 

Äitini kanssa olen puhunut lapsuudestani pariin kertaan tässä viime vuoden aikana. Hän on tunnustanut olevansa itsekin alkoholistin aikuinen lapsi. Kas kummaa, miksi meillä on ollut keskenään vaikeaa vuosien mittaan. Alkoholistin aikuinen lapsi on haluamattaan läheisriippuvainen ja käyttäytymishäiriöinen. Ja meitä oli nyt samassa perheessä kaksi!

Nyt opettelen olemaan omillani ja pärjäämään itse. Opettelen keskittymään omaan elämääni ja löytämään omat tunteeni. Olen koko ikäni koettanut pelastaa muita ihmisiä, mutta nyt haluan pelastaa itseni. Entinen elämäni ei vain onnistu enää ja minun on pakko muuttua. Haluan oppia puhumaan ja luottamaan ihmisiin. Haluan kokea aidot tunteet, niin hyvät kuin pahat. Haluan luopua elämäni ja muiden ihmisten kontrolloimisesta ja luottaa asioiden järjestyvän. En halua enää pelätä riitoja ja vihaisia ihmisiä. Haluan elää tässä hetkessä enkä murehti jatkuvasti jostain. Olen kiitollinen Jumalalle tästä elämästä ja lapsistani.

Kiitos, kun luit tarinani.