Tunnen monesti olevani eksyksissä. Niin myös tänään. Olen epämääräisesti levoton, kireä ja iloton. En muista koska olisin viimeksi nauranut kunnolla. Hapuilen elämässä menemään reagoimalla asioihin.

Tasapainoilen jatkuvasti sen kanssa, pyydänkö apua tarvitessani vai yritänkö pärjätä itse. En taida olla kovin itsenäinen ja kipuilen sen opettelemisen kanssa. Milloin kannattaa yrittää pärjätä itse? Milloin on oikein pyytää apua? Oma kauhukuvani on ihminen, joka ei edes yritä pärjätä itse vaan pyytää aina muiden apua. Tuon vastakohta lienee sitten liian omavarainen kontrollifriikki? Missä on kultainen keskitie ja mitä on itsenäisyys?

Etsin asioita, joita voisin tehdä miellyttääkseni muita. En osaa keskittyä itseeni vaan huomaan olemassa miettimässä muiden ongelmia ja korjaamassa heitä. Miten vaikeaa voi ollakaan keskittyä vain itseensä!