Luin vasta Mannerheimin lastensuojeluliiton lehdestä (01/2016) huolestuttavia tietoja. Joka kolmannessa lapsiperheessä vanhemmat nauttivat alkoholia enemmän kuin on terveydelle hyväksi. Joka neljäs isä juo liikaa. Meillä on kasvamassa paljon lisää kaltaisiani, alkoholistien aikuisia lapsia.

Niin kauan kuin muistan, olen oireillut henkisesti. En ole tuntenut olevani tarpeeksi hyvä ja itsetuntoni on huono. Pelkään arvostelua ja otan sellaisilta kuulostavat lauseet hyvin henkilökohtaisesti. Ajattelen, että tekemäni asiat eivät ole huonoja vaan minä olen huono. Olin jo lapsena niin huono ja epäkelpo, etten saanut estettyä isääni juomasta. Itkin ja rukoilin, ettei viinaan kokettaisi ja hävisin jokaisen taistelun. Alkoholi vei minulta lapsuuden ja minä koin itseni hylätyksi. Aivan oikeutetusti. Jouduin näkemään asioita ja aikoja, joita ei lasten olisi tarvetta nähdä.

Aikuisena löysin, yllätys yllätys, itselleni miehen, joka nautti alkoholia. Alussa ihan siististi, mutta vuosien ja vaikeiden aikojen myötä enemmän ja enemmän. Huonona aikana etsin itsekin lohtua pullosta. Auttoihan se muita, miksei minuakin? Onneksi se ei auttanut ja päädyin jättämään alkoholistimieheni taakseni.

Elin myöhemmin vaikeita aikoja omassa elämässäni. Tuntui ettei mikään ole hyvin ja olin levoton. Perfektionistina pakotin itseäni eteenpäin töissä ja elämässä. Kunnes en enää jaksanut vaan romahdin. Oli pakko hakea apua, en selvinnyt enää yksin. Jostain osuin netissä kirjoituksiin, joissa kuvattiin alkoholistien aikuista lasta. Tuntui uskomattomalta. Miten joku tiesi miltä minusta tuntui? Lähdin etsimään lisää tietoa ja löysin Alkoholistien aikuisten lasten ryhmän. Ryhmästä olen löytänyt kaltaisiani ja saanut apua elämääni. Olen oppinut, ettei minun tarvitsekaan jaksaa ja voin hellittää. Otan vastuun itsestäni, mutta en muista ihmisistä. Elämäni saattoi alkaa uusiksi.

Toivon, että joku ehkä tunnistaa tarinastani jotain piirteitä ja hakee myös apua. Olen voimaton sen edessä, että meitä alkoholistien aikuisia lapsia tulee kokoajan lisää. Mutta onneksi meille on apua.

Nainen, 40v, AAL jäsen